Page 6 - Restamax vuosikertomus 2014
P. 6

Vahvaa kasvua laskusuhdanteesta huolimatta      uralla etenemisen työn ohessa. Sen ensimmäisessä
                                                                                                                                                                                    Esimieskoulutus-ohjelmassa aloitti vuoden 2015
                                                                                                                                    Vuosi 2014 oli ravintola-alalla laskusuhdanteinen.   tammikuussa 24 osaajaamme.
                                                                                                                                    Ravintoloiden anniskelumyynti jatkoi laskuaan ja
                                                                                                                                    ruokamyynnin kasvu on hidastunut. Myös asiakas-  Teimme vuoden viimeisellä neljänneksellä myös
                                                                                                                                    käyttäytyminen on murroksessa; asiakkaat kuluttavat   onnistuneita johtoryhmämuutoksia, jotka tukevat
                                                                                                                                    vähemmän ja heidän keskiostoksensa ovat entistä   tulevaisuuden kasvusuunnitelmamme toteutumista.
                                                                                                                                    pienempiä. Myönteisenä käänteenä alalla voidaan   1. 3. 2015 toimintaamme lähti kanssamme kehittämään
                                                                                                                                    nähdä edustuskulujen verovähennysoikeuden osit-  varatoimitusjohtaja Harri Niskanen, joka tuo konser-
                                                                                                                                    tainen palauttaminen, jonka mukaan yritykset voivat   nimme johtamiseen arvokasta ammattiosaamista.
                                                                                                                                    vähentää 50 % edustuskuluista tuloverotukses-
                                                                                                                                    saan vuoden 2015 alusta lähtien. Tämä päätös tukee   Myös yhteistyökumppaneidemme merkitys toiminnal-
                                                                                                                                    matkailu- ja ravintola-alan palvelujen kysyntää, lisää   lemme on kasvanut entisestään. Olemme laajentaneet
                                                                                                                                    työllisyyttä ja tuo verotuloja valtiolle.       kumppaniverkostoamme ja tehostaneet yhteistyötä
                                                                                                                                                                                    sopimustoimittajiemme kanssa. Listautuneena ja
                                                                                                                                    Vaikka ravintola-ala kamppailee monien haasteiden   voimakkaasti kasvavana vakavaraisena yhtiönä olemme
                                                                                                                                    edessä, näen alan tulevaisuuden valoisana pidemmällä   myös itse entistä parempi kumppani niin vuokrananta-
                                                                                                                                    aikavälillä. Uskon alan palvelujen kysynnän kasvavan   jatahoille kuin muillekin sidosryhmillemme.
                                                                                                                                    tulevaisuudessa talouden elpymisen ja kaupungistu-
                                                                                                                                    misen myötä. Matkailu- ja ravintola-ala on merkittävä   Täydennystä ravintolasalkkuun
                                                                                                                                    työllistäjä, joka tuo vuosittain valtiolle yli 5 miljardia
                                                                                                                                    euroa verotuloja. Toivonkin päättäjien ja Suomen   Vuoden 2014 aikana täydensimme ravintolasalkku-
                                                                                                                                    uuden hallituksen tunnustavan alan tärkeyden jatka-  amme uusilla ravintoloilla ja yökerhoilla, vahvis-
                                                                                                                                    malla toimialaa tukevalla linjalla, huolehtimalla alan   timme asemaamme nykyisillä markkina-alueilla ja
                                                                                                                                    kasvun edellytyksistä ja tekemällä hyviä arvonlisävero-  laajensimme toimintaamme uusille alueille Ouluun
                                                                                                                                    ja alkoholiveropäätöksiä.                       sekä pohjoisen matkailukeskuksiin Rukalle ja Pyhälle.
                                                                                                                                                                                    Tiivistimme myös yhteistyötä Hans Välimäen kanssa
      6                                                                                                                             Vakaa kasvualusta henkilöstö-                   avaamalla Tampereelle August von Trappe -belgialaisra-  7
                                                                                                                                    vuokraustoiminnalle                             vintolan, jonka konsepti laajeni vuoden 2015 alussa myös
                                                                                                                                                                                    Helsinkiin.
                                                                                                                                    Henkilöstövuokraus tuli osaksi toimintaamme
                                                                                                                                    kuluneen vuoden kolmannella kvartaalilla. Olemme   Loppuvuonna pääkonttorimme löysi uuden sijain-
                                                                                                                                    tehneet vuoden lopulla paljon uudistuksia, investoin-  nin Tampereella kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta
                                                                                                                                    teja ja yhtiöjärjestelyjä uuden liiketoimintasegmen-  Matkailutalosta, Tammerkosken rannasta. Arvokiin-
                                                                                                                                    tin integroimiseksi osaksi konsernin liiketoimintaa.   teistö herätettiin täysin uuteen eloon, ja sen miljööstä ja
                TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS                                                                                            Tehdyt toimenpiteet toimivat vahvana kasvualustana   tunnelmasta pääsevät nauttimaan myös asiakkaamme
                                                                                                                                    tulevaisuudelle. Henkilöstövuokraus tulee olemaan
                                                                                                                                                                                    viihtyisässä August von Trappe -ravintolassa.
                                                                                                                                    merkittävä osa liiketoimintaamme ja lähdemme
                                                                                                                                    kehittämään sitä aktiivisesti yhdessä tytäryhtiömme   Yhtiömme vakaa taloudellinen tilanne takaa sen,
                                                                                                                                    Smile Henkilöstöpalvelut Oy:n kanssa.           että voimme tänä taloudellisesti haastavana aikana
                Vuosi 2014 oli kannattava ja kasvujohteinen     Haastavasta toimintaympäristöstä, heikosta yleisestä                                                                tehdä hyvin ehdoin kannattavia liiketoimintakaup-
                                                                taloustilanteesta, kuluttajien ostovoiman heikkene-                 Motivoitunut henkilöstö ja                      poja ja hankintoja. Tavoitteenamme on säilyttää hyvä
                Restamaxin kasvuvauhti on ollut nousujohteista koko   misestä ja kysynnän hiipumisesta huolimatta olemme            kattava kumppaniverkosto                        kannattavuustaso ja saavuttaa yli 100 miljoonan euron
                sen historian ajan. Listautumisvuonna 2013 kasvutahti   onnistuneet ylläpitämään hyvän kannattavuustason,                                                           liikevaihto tilikaudella 2015. Liikevaihtotavoitteemme
                oli hieman maltillisempaa; liikevaihtokasvua oli noin   joka on selkeästi toimialan keskimääräisen kannat-          Joustava ja ammattitaitoinen henkilöstö on menes-  näyttäisi selkeästi toteutuvan.
                viisi miljoonaa euroa. Vuonna 2014 pääsimme takaisin   tavuuden yläpuolella. Tähän olemme kyenneet jopa             tyksemme ja kasvumme avaintekijä. Olen varsin
                kasvuvauhtiin – liikevaihtomme kasvoi yli 20 miljoo-  voimakkaassa kasvussa. Käyttökatteemme kasvoi                 tyytyväinen henkilöstömme sitoutuneisuuteen ja
                nalla eurolla eli yli 33 prosenttia edellisvuodesta.  edellisvuodesta yli 31 prosenttia 12 miljoonaan ja            toimintaan vuonna 2014. Yritysjärjestelyjen myötä
                                                                liikevoittomme 30 prosenttia yli viiteen miljoonaan                 palvelukseemme siirtyi merkittävä määrä uusia,
                Listautuminen osakeanteineen on mahdollistanut   euroon. Taseemme on vahva ja terve. Vaikka syys-                   motivoituneita osaajia. Kuluneen vuoden aikana
                meille lukuisia kilpailuetua tuovia investointeja, joista   kuun huonon tuloksen vuoksi laskimme lokakuussa         kehitimme vahvasti henkilöstökoulututustamme,
                merkittävä määrä toteutui kuluneen vuoden aikana.   tulosennustettamme, teimme tänä vuonna varsin                   josta hyvänä esimerkkinä on yhteistyössä HAAGA-
                Vuonna 2014 tehdyt liiketoimintakaupat on saatettu   haastavassa markkinatilanteessa olosuhteisiin nähden           HELIA ammattikorkeakoulun kanssa luotu konsernin
                loppuun kuluneella tilikaudella, joten ostetut liiketoi-  hyvän tuloksen.                                           oma opintoväylä, Restamax Akatemia. Koulutusväylä   Markku Virtanen
                minnot ovat nyt vuoden 2015 alussa täysimääräisesti                                                                 mahdollistaa itsensä ammattilaisena kehittämisen ja   Toimitusjohtaja, Restamax Oyj
                käytössämme.





         Restamax Oyj                                                                                                                                                                                                     Vuosikertomus 2014
   1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11