Page 9 - Restamax vuosikertomus 2016
P. 9
9
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN
KATSAUS
Marraskuussa 2013 toteutunut pörssiin listautuminen oli Ketjutoimintaan on perinteisesti liitetty kasvottomuus,
yhtiöllemme merkittävä virstanpylväs. Konsernimme on mikä ei kuitenkaan kuvasta toimintaamme. Meillä on
sen jälkeen laajentanut toimintaansa uusille markkina- yli 60 yksilöllistä konseptia, ja uusia kehitetään jatku-
alueille Suomessa ja kartoittanut ravintolaliiketoimin- vasti eri markkina-alueille sopiviksi. Yksi kasvumme
tamahdollisuuksia myös ulkomailla. Näiden kolmen ajureista ja voima konseptien kehittämisessä on
kuluneen vuoden aikana osakekohtainen tuloksemme partneriliiketoiminta eri alojen konkareiden kanssa.
on voimistunut merkittävästi ja lukeudumme tätä Tytäryhtiöidemme omistajayrittäjät luovat erityistä
nykyä analyytikkojen mukaan pörssin vahvimpiin lisäarvoa toiminnallemme. He tuovat merkittävän
kasvuyhtiöihin. Kurssikehityksemme on listautumis- panoksensa liikeideoiden suunnitteluun ja toiminnan
hetkestä tähän päivään yli 50 prosenttia ja liikevaih- monipuolistamiseen. Näistä esimerkkejä ovat muun
tomme on tuplaantunut 65 miljoonasta 130 miljoonaan muassa Ville Haapasalon kanssa avattu georgialainen
euroon. Lokakuussa osakekurssimme kipusi ennätyslu- ravintola Purpur, Mehdi Younesin kanssa pyöritettävät
kemiin ja ylitimme ensimmäistä kertaa yli 100 miljoo- meksikolaisravintolat, Hans Välimäen kanssa luot-
nan euron arvostuksen. Tämä osoittaa, että markkinan sattava ravintolatoiminta sekä Seppo Koskisen kanssa
luottamus liiketoimintaamme kohtaan on vahvistunut. operoitava Hernesaaren Ranta ja yökerhotoiminta.
Tavoitteemme mukaisesti olemme jakaneet yhtiön Vuoden 2017 puolella avaamme Jare Tiihosen kanssa
osakkaille kilpailukykyistä osinkoa. Skohan-yökerhon Helsingin ytimeen.
Laajensimme toimintaamme vuonna 2016 uudelle Uskomme, että partnereiden idearikkaus ja luovuus
markkina-alueelle Leville kolmen ravintolan voimin, yhdistettynä suuren yhtiön tukeen ja johdon vankkaan
ja tulevana talvikautena 2017 – 2018 avaamme sinne kokemukseen tarjoaa paitsi asiakkaille uudenlaisia
kuudennen Stefan’s Steakhouse -ravintolan. Pohjoisen elämyksiä, luo se hyvät edellytykset menestyneelle ja
turismi on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi, laadukkaalle ravintolaliiketoiminnalle. Suomen ravin-
mikä luonnollisesti aktivoi myös ravintolapalveluiden tolakulttuuri olisi huomattavasti yksipuolisempi ilman
kysyntää. Turvallisuus ja puhdas luonto kulttuurielä- tämänkaltaista toimintaa.
myksineen ovat koko maalle kilpailuetu ja pohjoisen
kasvukeskuksiin investoidaankin tällä hetkellä hyvin. Smile Henkilöstöpalvelut Oy tuli osaksi toimintaamme
Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mukaan vuonna 2014, jolloin päätökseemme kohdistui epävar-
Suomi kiinnostaa matkailukohteena erityisesti kiina- muutta. Näin jälkikäteen voimme todeta sen olleen
laisia, venäläisiä, ruotsalaisia, saksalaisia ja isobritan- varsin onnistunut ratkaisu. Olen ilolla seurannut
nialaisia. tytäryhtiömme menestyksekästä kasvua, joka on ollut
selkeästi toimialan yleistä kehitystä voimakkaampaa.
Konseptipohjainen liiketoimintamallimme mahdol- Henkilöstövuokraus on merkittävä osa liiketoimin-
listaa nopean reagoinnin markkinoiden ja kysynnän taamme, ja sen kasvu on jopa ravintolaliiketoimintaa
muutoksiin. Stefan’s Steakhouse -ravintoloiden lisäksi nopeampaa. Henkilöstövuokrauksen avulla pystymme
esimerkiksi laadukkaaseen ja nopeaan diner-tarjontaan turvaamaan osaavan ja joustavan henkilöstön saata-
keskittyvät Classic American Dinerit lukeutuvat kivi- vuuden ravintola-alalla ja tarjoamaan sitä lukuisille
jalkabrändeihimme. Lähdimme joulukuussa mukaan muillekin toimialoille.
myös suosittujen Thai Papaya -ravintoloiden toimin-
taan. Ravintolakonsepteillamme on valtava potentiaali Olemme hyvällä matkalla kohti tilikaudelle 2018
myös Suomen rajojen ulkopuolella. Aktiivinen uusien asettamaamme 180 miljoonan euron liikevaihtotavoi-
markkina-alueiden kartoitus niin Pohjoismaissa kuin tetta. Arvioimme konsernin liikevaihdon kasvavan ja
muuallakin maailmassa on käynnissä. kannattavuuden säilyvän hyvällä tasolla tilikaudella
2017.
Myös peli- ja viihderavintoloihimme kohdistuu enene-
vissä määrin kysyntää. Tiedotimme tammikuussa 2016
lähteneemme mukaan sisäaktiviteettipuistoja operoivan
SuperPark Oy:n toimintaan – lasten ja nuorten liikku-
mista sekä perheiden yhdessäoloa edistävät aktiviteet-
tipuistot ovat oiva lisä kattaukseemme. SuperParkin
positiivista kehitystä ja laajentumista on ollut mielen- Timo Laine
kiintoista seurata, ja näen tällä konseptilla tulevaisuutta hallituksen puheenjohtaja, Restamax Oyj
myös ulkomailla. Vuoden 2017 puolella tulemme laajen-
tamaan toimintaamme myös pakohuonepelibisnekseen
ja avaamme Run Out -pakohuoneet Tampereelle.
Vuosikertomus 2016