Page 6 - Restamax vuosikertomus 2016
P. 6
6
TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS
Strategian mukaista kasvua tilikaudella 2016 tielle. Loppukesän epävakaista sääolosuhteista huoli-
matta liikevaihtomme kasvu ja tuloksen kehittyminen
Tammi–joulukuussa 2016 konsernimme liikevaihto kesäsesonkina oli voimakasta. Onnistuneet kesä-
kasvoi 14,5 prosenttia, käyttökate yli 17 prosenttia ja tapahtumat vauhdittivat paitsi myyntiämme, myös
liikevoitto lähes 24 prosenttia edelliseen tilikauteen työllistivät ahkerasti henkilöstöämme. Lokakuu oli
verrattuna. Vuosi 2016 tuki strategiamme mukaista koko alalla poikkeuksellisen huono. Tästä huolimatta
kasvua: vahvistimme nykyisiä markkinapaikkojamme loppuvuosi oli meillä varsin aktiiivinen ja onnistunut.
ja laajensimme toimintaamme pohjoiseen.
Kuluttajien kysyntään ja muuttuviin tarpeisiin
Koko vuotta tarkastellessa voimme olla tyytyväisiä tili- pystyimme vastaamaan kattavan ravintolaportfoli-
kauden 2016 tunnuslukuihin, jotka yleisesti toimialaan omme ansiosta. Samoin henkilökuntamme joustava ja
verrattuna ovat varsin hyvät. Liikevaihtomme tilikau- asiakaslähtöinen palvelu sekä nopea reagointi muut-
della 2016 oli 130,1 miljoonaa euroa, käyttökate 19,4 tuvissa tilanteissa olivat tehokkaan toimintamme
miljoonaa euroa ja liikevoitto 9,0 miljoonaa euroa. kulmakiviä. Onnistuimme vuonna 2016 muun muassa
parantamaan ravintolapuolen myynti- ja materiaa-
Vaikka alkuvuosi ei ollut aivan odotusten mukainen, likatetta sekä pienentämään henkilöstökuluja. Kiitos
pääsimme toisella neljänneksellä takaisin kasvun tästä kuuluu joustavalle henkilökunnallemme sekä
Restamax Oyj